perjantai 18. lokakuuta 2013

ensimmäinen etappi Bangkok, Thailand

Moi Bangkokista. Viimestä iltaa vietellään täällä meijän kolmen tähen luksusyömajassa. Hyvät on ollu oltavat, koska löytyy kuntosalit ja uima-altaatkin. Ensimmäiseen ei vaan olla ehitty näin vielä viimesenä iltanakaan tutustua ja uimiset tais kans jäähä siihen ensimmäiseen päivään. Aamu- ja iltapalaks ollaan keitelty nuudeleita ja kaurapuuroa. Jotenki mauttomuus ja hajuttomuus on ollu meille kaikille nyt mieluista, koska Bangkokin katujen lemujen jälkeen ei meinaa mennä alas yhtään mitään. Mutta aijettä nuo tytöt tuola ettii jo meille seuraavasta paikasta majapaikkaa, joten me päästään ehkä viimenki ottamaan aurinkoa. 
Täällä tosiaan on sadellu melkeen koko ajan. Keskiviikkoaamuna kun vilkastiin parvekkeelta alas, ni meni hetki toipua näkymästä, mutta vähän ajan päästä oltiin varvasläpsyjen kanssa harppomassa kohti keskustaa sen tulvan keskellä (matildalta ei löytynyt edes niitä läpsyjä). Mutta hauskoja kokemuksia ja kohtaamisia on kyllä jo tähän reissuun mahtunu, kun ollaan saatu mm.tutustua pinkkiin naiseen ja lastenkotiin. 

Meille kaikille mieleenpainuvin kokemus tähän mennessä on ollu vierailu lastenkodissa, jossa päästiin tänään käymään. Meijät otettiin niin ystävällisesti vastaan ja kun lapset tuli kädet ojossa kohti syliin, niin kyllä meillä oli sydän pakahtua. Ne lapset oli kertakaikkiaan niin sulosia, että oishan sieltä voinu jonkun ottaa matkaan. Saatiin kuulla paljon infoa tästä lastenkodista yheltä työntekijältä ja kyllä nous arvostus niitten tekemää työtä kohtaan. Samalla taas kerran saatiin muistutus siitä, miten kiitollisia me saahaan oikeasti ihan kaikesta olla. 

Mutta parasta täällä on ollu stressittömyys ja kaikki hienot paikat, joihin ollaan tultu sattumalta. Otettiin keskellä China townia hieronnat ja saatiin tutustua rauhassa buddhatemppeliin. Samana iltana naurettiin eräälle epämiellyttävälle kanakastikkeelle. 

Matka täällä Thaimaan rajojen sisällä jatkuu tosiaan sitten huomenna Prachuap Khiri Khaniin. Ei tiietä, millon päästään seuraavan kerran internetyhteyden äärelle, mutta kuulumisia tulossa taas joskus. :)

Kalat vedessä.
Elisan ja munkin kohtaaminen.
Pinkki-nainen.
China town.
Lastenkodin vauvat. 
Tämäkin sulatti sydämet.
Hyvän mielen kuvia tältä illalta.

3 kommenttia :

  1. Voi että ihana postaus <3 Lisää tämmösiä!!!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, kiitos! Nyt ei oo konetta käytössä, mutta onneks puhelimillakin saa jotain aikaan :)

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus:) Muistatko missäpäin Bangkokia oli tuo kyseinen lastenkoti? olis tosi kiva käydä tutustuun siellä kun täälläpäin nyt oon :)

    VastaaPoista