Koh Rong Samloem, Kambodza

Me eksyttiin paratiisiin Kambodzassa, taas. Viela neljän kuukauden jalkeen me yllatyttiin. Aateltiin, etta kayaan vahan sukeltelemassa ja maataan riippumatossa. Ehka luetaan vahan kirjoja ja nautitaan elamasta. Ja niinhan me tehtiinki. Ei vaan tietty, etta ymparilla ois niin kirkasta vetta, uusia kivoja ihmisia ja tunnelma vaan koko ajan niin rento. Lepponen, lunki, rauhallinen, onnellinen ja veltto. Puhelimia ei tarvittu, koska nettia ei ollu koko saarella ja sahkot ja veetki tuli paalle vasta pimean jalkeen illalla. Me maattiin paivat ihan onnellisina aurinkotuoleilla, kun ei olla ikina raaskittu maksaa niista. Ja illatki onnellisina riippumatoissa. Yot nukuttiin kans onnellisina (ehka vahan vahemman, mutta silti) omassa teltassa, jonka vetskari ite korjattiin ja ovi saatiin oiksi melkein kokonaan kiinni. Mutta meilla oli yolla kylma ja aamulla kuuma. Mutta meita ei pelottanu. Meijan rannassa oli vaan muutama bungalowi, ja niitten asukkaat oli tuttuja kaikki. Yks aamu loyty kylla apinan paakallo polulta, etta Annia vahan ihmetytti, mutta sen oli varmaan koira tappanu. Niin ne sano. Viimesena, eli viientena paivana, saarella alko aika joillaki kaymaan jo pitkaks, ni ne alko rakentamaan meille biitsiverkkoa. Onneks meilta loyty pallo ja joltaki toiselta punasia narunpatkia, ni saatiin pelit pystyyn. Pelattiin biitsia ja jalkkista, jonka jalkeen seitteman kaheksasta pelaajasta (Anne ainoa onnekas) nilkutti pelikentilta laiturinpaahan hyppimaan mereen.

Noo, sukellusjutut paasee ihan omaan kappaleeseensa. Talla kertaa ette valitettavasti naa kuvia, mutta me voiaan kuitenki kuvailla. Nakyvyys oli ensinnakin noihin vesiin harvinaisen hyva: noin 15 metria. Kalat kuolleet pommikalastuksen takia. Koralleja hienoja, ruukkuja ja vareja. Anni ei paassyt pintaan kesken kaiken. Me mentiin sukeltamaan myos yolla, joo, ihan sakkipimealla. Ja nahtiin ensimmainen merihevonen. Onneks meilla oli ne taskulamput! Mutta tiiatteko? Ei sita kaikkea kylla oikeastaan pystykaan kuvailla. Se tunne, kun noustaan kaikki kasikaessa kylmissamme pintaan ja brittimies sanoo vieresta, etta kattokaa noita tahtia ja tota kuuta. On muuten ihan mustaa, mutta planktonit kimaltelee sinisina veessa.

Anni ja Anne Siem reapista