Melaka, Malesia

Melaka. En uskonut, että Malesiasta vois löytyä joku näin kaunis kaupunki. Ihania pikkukujia, kahviloita, ilmaisia museoita, hyvää ruokaa, aurinkoista ja lämmintä. Kukkien reunustama, kaupungin halkova joki. Paikka täynnä hyväntuulisia ihmisiä. Voisin jäädä tänne asumaan.

Ensimmäinen viikko "yksinoloa"

Menneeseen viikkoon on mahtunut 

• Yksi uhkarohkea kävelytempaus öisessä Kuala Lumpurin China Townissa
• Viisi päivää näkemättä ketään muuta länkkäriä
• Malesiaperheen löytyminen
• Leijanlennättämisen oppitunti
• Riisiä ja nuudelia 
• Museoita Malesian historiasta ja kulttuurista 
• Uskomatonta ystävällisyyttä ja avuliaisuutta 
• Moskeijan ihmettelyä 
• Yhdet itkettäneet hyvästit 

Lisäksi 

• Kaksi ihanaa lakiopiskelijaa
• Paljon juttelua 
• Lupaus syödä käsillä, ilman lusikkaa ja haarukkaa
• Raivoisa apinalauma
• Varovaisuuteen opettelemista
• Elämästä nauttimista

• Niin suurta onnellisuutta ja kiitollisuutta. Ei hetkeäkään yksinäisyyttä. 

Manila, Filippiinit

Step outside of your comfort zone. Never stop learning. Never stop growing. 

Ylläoleva viisaus tuntuu tänään konkreettisemmalta kuin koskaan. Edessä on todellakin poistuminen omalta mukavuusalueelta. Olla yksin, mutta ilman pelottavaa yksinäisyyttä. 

Katriina lähti aamulla kohti Suomea. Istun yksin Manilan kansainvälisellä lentokentällä nyt viidettä tuntia ja vielä on muutama edessä. Matkustavia ihmisiä on mukava katsella. Kiireisiä, nukahtaneita, haikeita, säikähtäneitä ja onnellisia. Yritän välillä myös kuunnella. Ja arvailla: kotimaata, kieltä, ikää, matkan kohdetta, mielialaa. Miltähän itse mahdan näyttää? Kuulosta en ainakaan miltään. Kukaan ei ole vielä kysynyt. Toivottavasti seuraavan kuukauden aikana kysyy.

Yksinolossa parasta on olla riippuvainen vaan itsestään. Lähteä ja saapua silloin, kun se tuntuu hyvältä. Syödä, nukkua, valvoa, sukeltaa, urheilla, jutella ja tehdä kaikki silloin kun huvittaa. Kohdata omia pelkoja, ennakkoluuloja ja astua ulkopuolelle niin, että kukaan ei ole pitämässä kädestä. Tehdä ja joutua tekemään päätöksiän yksin. Halua pärjätä ja nähdä mahdollisuus. 

Pelottavinta on kokea pelkoa. Pelkoa siitä, että on ahdistavan yksinäinen, joutuu uhriksi, laskee tunteja, sulkeutuu. Lopettaa iloitsemasta. 

Tällä hetkellä mä luotan. Tulevaan kuukauteen Malesiassa liittyy niin paljon odotuksia, että on melkeen vaikea välillä edes uskoa tätä mahdollisuutta. Mutta nyt on sen aika. Astua tuntemattomaan, ottaa se vastaan ja ikuistaa mieleen. Niin lujasti, että sen muistan vielä ryppyisenä mummonakin.

Panglao ja Apo

Kuvia kahdelta kauniilta saarelta Panglaolta ja Apolta. Valashait oli Oslobissa.

Täällä menee hyvin. Tänään viikko jäljellä Filippiineillä, jonka jälkeen Katriina lentää Suomeen ja mun matka jatkuu Malesiassa. Haikeilla fiiliksillä jatkan reissua sitten yksin, reissukaveri on ollut mitä parhain. Ollaan saatu nähdä upeita paikkoja, ihmisiä, eläimiä. Paikoista erityisesti mieleen on jäänyt Boholin saari kokonaisuudessaan; skootterilla kaatosateessa Chocolate hillseiltä, Anda ja festivaalit, Panglaon sukellukset ja täydellinen ranta, Oslobin valashait toteutti yhden unelman ja täällä Apolla nähtiin viimeinkin niitä kilpikonnia. Ihanan rauhallinen pikkusaari, jonka lapsista on tullut meille jo kavereita. Onneksi tämmösiä paikkoja on olemassa ja onneksi mulla on mahdollisuus olla täällä.

Garden eel, Panglao

Ensimmäiset sukellukset Filippiineillä. Miten kivaa oli taas hengittää regulaattorin läpi ja tasailla paineita. Ja nähdä nemoja, scorpionfishejä, liskokaloja, muita kaloja ja koralleja. Katriinakin oli ihan hurahtanut jo allassukelluksen jälkeen.

Carmen lapset

Paluumatka tunnin kauemmin, koska tehtiin u-käännös ja mentiinkin käymään vierailulla koulussa. Lapset sekos parista vaaleasta tytöstä, jotka pysty vaan ihmettelemään niitä kaikkia nauravia kasvoja.

Chocolate Hills, Bohol

Sateisen ikimuistoinen keskiviikko Boholin saarella. Vuokrattiin skootteri ja ajettiin viisi tuntia. Kaksi menomatkalla ja kolme paluumatkalla. Ohitettiin riisipeltoja, nauravia ja huutelevia filippiiniläisiä, laskuvesiä, ylitettiin siltoja ja viimein tultiin perille. Chocolate hillsit oli nimenä suurempi kuin nähtynä, mutta kauniita silti. Vesisade horisontissa vuorien päällä näytti satumaiselta.