Manila, Filippiinit

Step outside of your comfort zone. Never stop learning. Never stop growing. 

Ylläoleva viisaus tuntuu tänään konkreettisemmalta kuin koskaan. Edessä on todellakin poistuminen omalta mukavuusalueelta. Olla yksin, mutta ilman pelottavaa yksinäisyyttä. 

Katriina lähti aamulla kohti Suomea. Istun yksin Manilan kansainvälisellä lentokentällä nyt viidettä tuntia ja vielä on muutama edessä. Matkustavia ihmisiä on mukava katsella. Kiireisiä, nukahtaneita, haikeita, säikähtäneitä ja onnellisia. Yritän välillä myös kuunnella. Ja arvailla: kotimaata, kieltä, ikää, matkan kohdetta, mielialaa. Miltähän itse mahdan näyttää? Kuulosta en ainakaan miltään. Kukaan ei ole vielä kysynyt. Toivottavasti seuraavan kuukauden aikana kysyy.

Yksinolossa parasta on olla riippuvainen vaan itsestään. Lähteä ja saapua silloin, kun se tuntuu hyvältä. Syödä, nukkua, valvoa, sukeltaa, urheilla, jutella ja tehdä kaikki silloin kun huvittaa. Kohdata omia pelkoja, ennakkoluuloja ja astua ulkopuolelle niin, että kukaan ei ole pitämässä kädestä. Tehdä ja joutua tekemään päätöksiän yksin. Halua pärjätä ja nähdä mahdollisuus. 

Pelottavinta on kokea pelkoa. Pelkoa siitä, että on ahdistavan yksinäinen, joutuu uhriksi, laskee tunteja, sulkeutuu. Lopettaa iloitsemasta. 

Tällä hetkellä mä luotan. Tulevaan kuukauteen Malesiassa liittyy niin paljon odotuksia, että on melkeen vaikea välillä edes uskoa tätä mahdollisuutta. Mutta nyt on sen aika. Astua tuntemattomaan, ottaa se vastaan ja ikuistaa mieleen. Niin lujasti, että sen muistan vielä ryppyisenä mummonakin.