Annin tarina

On aika kertoa eräs tarina.

Vuonna 2011 tutustun Lontoossa kahteen suomalaiseen tyttöön.
Näistä tytöistä tulee nopeasti mulle läheisiä ystäviä.
Big Benin juurella vietetään monta ihanaa ja ikimuistosta hetkeä, mutta
meillä ei oo aavistustakaan siitä, mitä unelmaa me tullaan yhessä reilun kahen vuoden kuluttua toteuttamaan.

Syksyllä 2012 alkaa rahan säästäminen. Ei tietoa määränpäästä, eikä matkaseurasta, mutta minähän piän välivuoden heti lukion jälkeen. Maaliskuussa 2013 vielä kolmas uus kaveri tulee tutuksi ja samana viikonloppuna sähköpostissa onkin sitten jo neljä menolippua Kaakkois-Aasiaan. Kaikki tapahtuu jotenkin nopeasti, mutta se kaikki tuntuu niin oikealta.

Nyt, noin puolen vuoden jälkeen, lasketaan jo melkein tunteja. Kaikki on liian valmiina, seuraavat kuus päivää tulee olemaan kärsimätöntä täyttämistä ja tyhjäämistä. Oxo joutuu varmaan lujemmalle täälä koti-Suomessa, kun Thaimaan viidakoissa. Mutta oikeasti on kivaa, kun reissuun on saanu valmistautua rauhassa. En oo juossu hoitelemassa asioita; rokotuksia, vakuutuksia ja pankkijuttuja kiireellä. Aurinkorasvat ja muut maitohapot on saanu hankkia kokematta sen suurempaa stressiä.

Mitä oon sitten keskittyny viimesen kuukauden ajan tekemään? Jännittämään kaikkia mahtavia tulossa olevia kokemuksia. Fiilistelemään mun parhaita reissukavereita. Ja ymmärtämään sen tosiasian, että kohta oon sitten niin kaukana, että ei muuten näy lunta tai jäätä, vaan MEILLE PAISTAA oikeasti se AURINKO.

Siinä yks meistä. Tyytyväinen reissuun lähtijä.